Kuusi arviota, ja jokaisen luvun perustelu.

Ensimmäinen kevät on työtä. Pelto on pieni, työkalut huonoja, ja jokainen päivä loppuu siihen että energia on lopussa eikä mitään näkyvää ole tapahtunut. Moni lopettaa tähän, ja se on ymmärrettävää: peli ei tee mitään vakuuttaakseen sinua ensimmäisen kymmenen tunnin aikana.

Muutos tapahtuu jossain toisen vuoden aikana, eikä sitä huomaa tapahtumahetkellä. Yhtäkkiä tietää ilman ajattelua, mihin kastelukannu kannattaa täyttää ja kenen syntymäpäivä on ensi viikolla. Peli on muuttunut työstä paikaksi, ja juuri sitä varten se on rakennettu. Toisto ei kulu loppuun, koska joka vuodenaika tuo mukanaan uuden syyn tehdä sama asia.

Keskeytettävyys on keskitasoa. Pelipäivän voi lopettaa vasta nukkumaan mennessä, ja se tarkoittaa noin kahtakymmentä minuuttia kerrallaan. Rehellisyys sen sijaan on täysi kuusi: peli ei myy mitään, ei pyydä lisämaksuja eikä venytä itseään keinotekoisesti. Kokonaisarvio jää viiteen vain aloituskynnyksen takia.

Ensimmäiset kierrokset ovat sekamelskaa. Ruudulla tapahtuu enemmän kuin ehtii seurata, hahmo ampuu itsestään, ja ainoa tehtävä on liikkua. Peli näyttää typerältä ja tuntuu koukuttavalta samaan aikaan, mikä on harvinainen yhdistelmä.

Kymmenennellä kierroksella ruudulla näkyy järjestys, jota siinä ei ensin tuntunut olevan. Aseiden yhdistelmät alkavat merkitä, reitti kentän läpi on suunniteltu etukäteen, ja häviö johtuu päätöksestä joka tehtiin neljä minuuttia aiemmin. Sama peli on muuttunut kaaoksesta luettavaksi, ja lukutaito on kokonaan pelaajan päässä.

Aloitus on täysi kuusi, koska hauskuus alkaa kolmessakymmenessä sekunnissa. Keskeytettävyys myös: erä kestää korkeintaan puoli tuntia ja päättyy joka tapauksessa. Rehellisyys jää viiteen, koska peli pyytää toistoa avatakseen sisältöä, ja osa siitä toistosta on täytettä.

Hollow Knight ei selitä mitään. Kartta puuttuu, suunta puuttuu, ja ensimmäinen tunti kuluu käytävissä, joista useimmat vievät takaisin sinne mistä tulit. Tämä on tarkoituksellista, mutta se tekee aloituksesta vaikean tavalla, jota kaikki eivät siedä.

Palkinto tulee siitä, että sama kartta muuttuu vaikeasta tutuksi. Kolmannella tunnilla tietää oikotien, jota ei ollut olemassa ensimmäisellä, ja kuudennella liikkuu maailmassa jonka on itse selvittänyt. Taistelu vaatii tarkkuutta paineen alla, ja niiden välissä peli antaa hiljaisuutta, joka tekee tarkkuudesta kestävän.

Keskeytettävyys on kaksi, ja se on koko sivuston matalin luku. Tallennus tapahtuu vain penkeillä, ja kesken lopettaminen tarkoittaa kymmenen minuutin menetystä. Silti kokonaisarvio on kuusi. Yksi matala mittari ei kumoa sitä, mitä peli tekee hyvin, eikä sen ole tarkoituskaan. Se vain kertoo, milloin peliä ei kannata avata. Rehellisyys on kuusi, koska vaikeus tulee suunnittelusta eikä siitä, että samaa käytävää pitäisi juosta uudelleen pisteiden takia.

Portal 2 rakentuu yhden mekaniikan varaan: kaksi aukkoa, jotka yhdistävät kaksi paikkaa. Siitä on saatu irti kymmenen tuntia, joiden aikana idea kasvaa mutta ei kertaakaan vaihdu toiseksi. Se on harvinaisen kurinalaista suunnittelua.

Vahvin osa on se, että ratkaisu tuntuu omalta oivallukselta, vaikka koko huone on rakennettu johtamaan sinut siihen. Peli antaa sinun keksiä asian, jonka se on jo päättänyt puolestasi, ja tekee sen niin taitavasti ettei huijausta huomaa. Sen päällä puhuu ääni, joka kommentoi epäonnistumisia tavalla, joka pitää turhautumisen poissa.

Toisto jää kolmeen, ja se on rehellinen luku: kun pulma on ratkaistu, se on ratkaistu lopullisesti. Toinen läpipeluu on eri kokemus vain siinä missä tarina viihdyttää. Keskeytettävyys jää neljään samasta syystä: huoneen voi jättää kesken, mutta kesken jäänyt ajatus pitää rakentaa uudelleen. Rehellisyys on kuusi, koska peli loppuu silloin kun sen idea loppuu. Kokonaisarvio on kuusi, koska peli lupaa yhden asian ja tekee sen paremmin kuin lupaus vaatii.

Mini Metro on kaunis ja hyvä heti. Viivat ovat selkeät, säännöt oppii minuutissa, ja ensimmäinen kaupunki menee läpi tunteella että tämä oli helppoa. Se tunne katoaa kolmannessa kaupungissa.

Peli tekee yhden asian ja tekee sen erinomaisesti: se antaa sinun rakentaa järjestyksen ja katsoa sen sitten hitaasti hajoavan. Kaatuminen alkaa näkyä noin minuuttia ennen kuin se tapahtuu, ja juuri siinä minuutissa pelin idea näkyy selvimmin. Romahdus ei tunnu epäonnistumiselta vaan tulokselta, jonka kanssa voi elää.

Kokonaisarvio on neljä, vaikka yksikään mittari ei ole sen alle. Syy on koko: peli tekee yhden asian ja lopettaa siihen. Kymmenen tunnin jälkeen on nähnyt kaiken mitä sillä on annettavana, ja loput on saman asian toistoa uudella kartalla. Rehellisyys on viisi: peli ei vaadi enempää kuin antaa, mutta uusien kaupunkien avaaminen edellyttää toistoa, joka ei enää opeta uutta. Se ei ole vika, mutta se on raja.

Dorfromantik alkaa välittömästi. Saat palasen, asetat sen, ja jos reunat jatkuvat oikein, saat pisteitä ja lisää palasia. Mitään ei tarvitse opetella, eikä peli kiirehdi sinua kertaakaan.

Se on myös harvinaisen rauhallinen: häviötä ei ole, ajastinta ei ole, ja ainoa paine syntyy siitä että palaset loppuvat joskus. Peli ei kerro milloin on hyvä hetki lopettaa, joten päätös jää sinulle, ja moni istunto venyy juuri siitä syystä pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Keskeytettävyys on silti kuusi, koska kesken jättämällä ei menetä mitään: lauta jää siihen mihin sen jätit.

Toisto jää neljään. Kymmenennellä istunnolla maisema näyttää samalta kuin viidennellä, ja tehtävät alkavat kiertyä ympäri. Rehellisyys on viisi samasta syystä: tehtävät pyytävät jatkamaan pidempään kuin kokemus kasvaa. Kokonaisarvio neljä kertoo saman kuin Mini Metron kohdalla: peli on erinomainen siinä mitä se tekee, mutta se mitä se tekee on pieni.